(Väliotsikot ovat linkkejä.)
Projektioiden ja depression välinen suhde on sangen mielenkiintoinen. Voisi kuvitella, että masentunut heijastaa omat synkät tunteensa ympäröivään maailmaan ja kokee siksi maailman kurjaksi. Toisaalta on tutkimuksia, joissa on todettu masentuneiden näkevän maailman muita objektiivisemmin ja realistisemmin. Voisi myös ajatella, että masentunut arvioisi muut ihmiset todellista masentuneemmiksi - toisaalta taas (julki)masentuneille lie helpompi avautua omista synkistä tuntemuksistaan, koska he eivät ainakaan tuomitse.
Itse olen ollut huomaavinani seuraavanlaisen ilmiön: masentuneisiin projisoidaan omia kielteisiä tuntemuksia! Minulla on ollut ainakin kolme kaveria, jotka ovat mielestäni selkeästi toteuttaneet edellä mainittua kuviota. Omien alavireisten fiilisten projisointi masentuneeseen on vaivatonta, sillä masentunut ei voi ainakaan kokonaan kieltää asianlaitaa ja puolustautua. Kun masentunut kerran on masentunut, saa projisoiva osapuoli ikäänkuin vahvistuksen oman projektionsa (valheelliselle) todenmukaisuudelle.
Ensilukemalta tuumasin, ettei primitiivinen idealisointi kuulosta depressiodefenssiltä. Kunnes tunnistin, että olen masennusvuosieni varrella itsekin tullut idealisoineeksi muutamia ihmisiä. Aluksi minusta on tuntunut, etten ole koskaan heidän seurassaan masentunut, ja olen luottanut heidän "kykyynsä" poistaa minulta masennuksentunteet läsnäolollaan ja seurallaan - kunnes "taika" on haihtunut ja minusta on alkanut tuntua heidän seurassaan samalta kuin muidenkin.
Omnipotentti kontrolli taas kuulostaa ilmiselvältä narsistin defenssiltä.
Itselläni on kirkuvan räikeitä, joskin masennukseeni liittymättömiä, omakohtaisia kokemuksia reaktionmuodostuksesta. Suorastaan valaistuin kuultuani tästä defenssistä; ennen olin vain äimistellyt itselleni epätyypillistä toimintaani. Aloin nimittäin ystävystyä naiseen, jonka kanssa eksäni oli pettänyt minua. Kesti kyllä hyvän aikaa ennen kuin h-alkuiset sanat lakkasivat pulpahtelemasta tajuntaani.
Reaktionmuodostus ei kuulosta masentuneille tyypilliseltä defenssiltä. Vai lasketaanko reaktionmuodostukseksi masennuksen verhoaminen ylenpalttiseen pirteyteen ja puuhasteluun? En usko, sillä se vaikuttaa pikemminkin...
...supressiiviselta käytökseltä, eli tietoiselta pyrkimykseltä olla ajattelematta ja käsittelemättä kielteisiä tunteitaan. Tämä on varmasti erittäin yleinen masentuneiden käyttämä defenssi - ainakin masennuksen alkuvaiheessa, kun sairastunut vielä jaksaa yrittää pyörittää arkeaan.
Tämäkään ei kuulosta juurikaan masennukseen istuvalta defenssiltä. Oikeastaan arvelen, että lohkominen on masentuneille epätyypillinen keino, ellei näillä satu olemaan muita mielenterveydenhäiriöitä, kuten epävakaata persoonallisuutta. Tiedän tämän menevän yleistyksen puolelle, mutta masentuneethan ovat tyypillisesti herkkiä, empaattisia ja intuitiivisia, jolloin ihmisten "pahojakin" piirteitä on helpompi ymmärtää ja ne sulautuvat luontevasti yhteen hyvien puolien kanssa.
Projektioista ja primitiivisestä idealisoinnista saattaisi lohjeta enemmänkin pohdiskeltavaa.
