Ylle linkkaamani artikkeli provosoivine otsikoineen on Hesarilta niin tolkuton pohjanoteeraus, että minun on pakko saada purkaa närkästystäni tänne. Punastuminen on sosiaalinen ongelma ja liittyy siten mielestäni blogini aihepiiriin. Psyykkisistä poikkeavuuksista kenties yleisimpiä ovat erilaiset sosiaalisuutta rajoittavat häiriöt, jotka voivat oireilla esimerkiksi punastumisena sosiaalisissa tilanteissa. Käsittääkseni herkkien ja ujojen persoonien katsotaan myös usein edustavan 'tyypillistä masentunutta', joten eiköhän masentuneista löydy useampiakin punastelijoita.
On yksiselitteisen törkeää nimitellä punastujia pelkureiksi. Mielestäni sosiaalinen pelkuruus on jotakin aivan muuta kuin herkkyyttä ja liiallista itsetietoisuutta, joihin autonominen hermosto reagoi punastuttamalla ihmisen posket. Tällaiset suoliston uumenista repäistyt pilkka-artikkelit vain lietsovat punastelevien ihmisten jännitystä esittämällä, että punastuminen olisi jotenkin häpeällinen ominaisuus, pelkurin merkki josta on syytä hankkiutua eroon vaikka sitten kirurgiaan turvautumalla.
Näen lääkärin/toimittajan hävyttömään kielenkäyttöön kaksi syytä. Toimittaja käyttää raflaavaa ilmaisua, jotta juttu keräisi klikkauksia. Lääkäri käyttää halventavaa ilmaisua, joka lataa punastumiseen kielteisiä merkityksiä - ja tohtoreiden tiliote paisuu, kun entistä useampi kokee punastumisen hoitoa vaativaksi ongelmaksi!* Punastuminen on oire, eikä sinällään millään tavalla terveydelle vahingollinen. Sen sijaan ongelmaa, joka oireen aiheuttaa, tulisi hoitaa; matalaa itsetuntoa, ahdistushäiriötä, sosiaalista fobiaa. Näitä hoidetaan psykoterapioilla. On naurettavaa lähteä hoidattamaan punastumista kirurgisilla toimenpiteillä, joista artikkelin lopussa kerrotaan! Toisaalta monissa muissakin sairauksissa hoidetaan ikävä kyllä oireita, eikä niiden aiheuttajaa.
Ihminen voi tietysti kärsiä kasvojen punastumisesta, vaikkei hänellä olisi taustalla minkäänlaisia siihen johtavia ongelmia. Hyväitsetuntoista punastuminen tuskin kuitenkaan haittaa. Jotkut voivat toki nähdä punastumisen lievänä kosmeettisena haittana, mutta senkään ei pitäisi 'normaali-ihmistä' pahemmin hetkauttaa. Lisäksi punastumista taidetaan pitää yleisesti ottaen söpönä. Itse en osaa ottaa asiaan kantaa - en nimittäin muista koskaan nähneeni kenenkään punastuvan. Aivan taatusti olen ollut läsnä tilanteissa joissa joku punastelee - en vain ole kiinnittänyt asiaan huomiota, kuten tuskin kukaan mukaan.
Sanoin aiemmin, että mielestäni sosiaalinen pelkuruus on jotakin aivan muuta kuin herkkyyttä. Sosiaalinen pelkuruus on mielestäni sitä, ettei uskalla millään tavalla erota muista ihmisistä esimerkiksi pukeutumiseltaan tai kiinnostuksenkohteiltaan. Sitä että hypätään lauman perässä kaivoon.
*[Yhdenlainen esimerkki siitä, kuinka kieli ja valta kytkeytyvät toisiinsa; arvottavalla sanavalinnalla pyritään saattamaan harmiton ilmiö häpeälliseen valoon. Painoarvoa sanoille tuo se, että puhuja on lääkäri, joka kollegoineen kuuluu Suomen arvostetuimpiin ammattikuntiin. Lääkärin voi siten katsoa olevan jopa tietynlaisessa auktoriteettiasemassa. Lisää painokkuutta tuo tietysti herjan julkaiseminen Suomen laajalevikkisimmässä sanomalehdessä.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti